Tiedotteet

Tiedotteet05.04.2022

Intron käyttöliittymä uudistui

Päivitimme viime viikolla Introon uuden käyttöliittymän. Näkyvin uudistus käyttäjille on uudenlainen visuaalinen ilme. Uudella ilmeellä haettiin sitä, että Intro olisi entistä selkeämpi käyttää.

Toteutimme käyttöliittymäuudistuksen teknologian elinkaareen liittyvistä syistä, mutta samassa yhteydessä oli luontevaa ehostaa Intron ulkoasua vuoden 2022 tasolle. Uudistuksen myötä Intro-käyttäjät saavat nauttia Intron entistä paremmasta käyttäjäkokemuksesta, käytettävyydestä sekä mm. lyhyemmistä latausajoista. Uuden teknologiavalintamme ja käyttöliittymätoteutuksen myötä mahdollistamme Intron turvallisen ja sujuvan kehityksen myös tulevaisuudessa.

Intron perusidea on pysynyt kuitenkin toiminnoiltaan ennallaan ja edelleen sähköisten perehdytyssuunnitelmien laatiminen ja käynnistäminen sekä perehdytysten seuranta ovat ohjelmiston perustoiminnallisuuksia. Nyt tehty uudistus toi mukanaan paljon käytettävyysparannuksia ja samalla päästiin toteuttamaan pieniä asiakkaiden toivomia parannuksia muun muassa raportointiin. Näiden osalta kehitystyö jatkuu ja Intro jatkaa uudistumistaan seuraavaksi laajemmin perehdytysten raportoinnin kehittämiseksi.

Jos haluat tutustua Intron uuteen käyttöliittymään ja ominaisuuksiin, voit aloittaa Intron maksuttoman kokeilun alla olevasta painikkeesta.

Aloita Intron kokeilu