Blogit22.08.2024

Syksyn perehdytykset - näillä vinkeillä helpotat omaa työtäsi perehdyttäjänä

Syksy on monilla työpaikoilla perehdyttämisen kulta-aikaa. Kesän alussa ja aikana on rekrytoitu uusia työntekijöitä ja nyt on aika ottaa uudet osaajat vastaan. Mitä asioita kannattaa ehdottomasti huomioida, jotta uusi työntekijä pääsee nopeasti tuottavaan työhön kiinni ja kiinnittyy työyhteisöön?

Tee perehdytyssuunnitelma

Ihan ensimmäiseksi kannattaa hetki tuumata, mitä asioita – ja miten – perehdytetään. Lakisääteiset ja itse työn substanssiin liittyvät asiat ovat ne olennaiset ja niistä kannattaa aloittaa. Paljon on myös työn sujuvuuteen, viihtymiseen ja sitoutumiseen liittyviä asioita, joiden suunnitteluun kannattaa uhrata hetki aikaa. Millaiseen kulttuuriin haluan uuden työntekijän perehdyttää? Haluanko juurruttaa uuteen työntekijään jotain uusia asioita tai tapoja, jotka hyödyttävät lopulta koko työyhteisöä? Tuoko uusi työntekijä osaamista, josta hyötyisivät muutkin?

Perehdytysaika ei ole vain pakollisten asioiden kertomista uudelle työntekijälle, se on vastavuoroista vuorovaikutusta ja erinomaisen herkkää aikaa uuden työntekijän sitoutumiselle uuteen työpaikkaansa.

Silta osaamisen kehittämiseen kannattaa luoda jo perehdytysvaiheessa. Mahdollisuuksia ja toimintatapoja on monia ja olennaista on seurata, että perehdytys etenee ja kaikki tarvittavat asiat tulee varmasti käytyä läpi.

Jaa perehdytysvastuuta

Perehdytysvastuu on loppukädessä esihenkilöllä, mutta se ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi itse perehdyttää kaikki asiat uudelle henkilölle. Perehdytystehtäviä voi ja pitääkin jakaa, jotta useampi henkilö voi osallistua uuden henkilön perehdyttämiseen. Samalla uusi ja konkari tutustuvat toisiinsa. Perehdytysaika myös monipuolistuu, kun siinä on useampi henkilö mukana ja uusi työntekijä oppii erilaisia toimintatapoja ja saa monipuolisemman kuvan työpaikastaan. Jokainen perehdyttäjä tuo oman persoonansa mukaan ja perehdytys jakaantuu tasaisemmin isommalle porukalle.

Toteuta perehdytys monipuolisesti

”Tässä on kasa mappeja, lue näistä ohjeistusta”. Kuulostaako tutulta? Nykypäivänä perehdytyksen toteuttamiseen on paljon erilaisia mahdollisuuksia, joita kannattaa hyödyntää. Suurin osa perehdytyksestä tapahtuu aidoissa vuorovaikutustilanteissa, hyvä niin. Paljon on kuitenkin etätyötä ja erilaisia digitaalisia mahdollisuuksia, joita kannattaa käyttää. On niitä asioita, joita perehdytettävä voi itse tutkia esimerkiksi intrasta, katsoa nopeita videopätkiä, käydä tutustumiskäynneillä, saada Teamsin kautta opastusta. Joskus voi olla paikallaan kerätä isompi porukka uusia työntekijäitä yhteen ja käydä asioita yhdessä läpi. Joitain asioita voi koota pidemmiksi kursseiksi. Silta strategiseen osaamisen kehittämiseen kannattaa luoda jo perehdytysvaiheessa. Mahdollisuuksia ja toimintatapoja on monia ja olennaista on seurata, että perehdytys etenee ja kaikki tarvittavat asiat tulee varmasti käytyä läpi.

Kuulostele perehdytyksen etenemistä, muokkaa suunnitelmaa tarvittaessa

Jotta perehdytyksen eteneminen olisi jouhevaa ja kaikki osapuolet pysyvät kartalla, missä mennään, kannattaa perehdytysajalle järjestää säännöllisiä juttutuokioita. Tarkistuspisteissä punnitaan yhdessä perehdytettävän kanssa perehdytyksen sujumista. Silloin on mahdollista myös tehdä muutoksia perehdytyksen kulkuun, jos se tuntuu tarpeelliselta. Perehdytystä ei tehdä perehdytyksen takia, vaan aidosti tarpeesta, tavoitteellisesti. Uutta työntekijää johdatellaan askel askeleelta eteenpäin, osaksi työyhteisöä.

Vasta perehdytyksen kautta rekrytoidusta tulee työyhteisön jäsen ja tuottava työntekijä. Tee perehdytys huolella ja suunnitelmallisesti, kuunnellen ja osallistaen, niin onnistutte kaikki!

Sinua voisi kiinnostaa myös: Perehdytyksen vaikutus työnantajamielikuvaan

Tutustu Introon tarkemminPyydä esittelyä

Kirjoittaja:

Satu Väisänen
Palvelupäällikkö, Grade Solutions Oy
satu.vaisanen@grade.com

Graden palvelupäälliköllä Sadulla on laaja ja monipuolinen kokemus HR-päällikön tehtävistä niin kunta- kuin yksityissektorillakin. Gradella Satu vastaa asiakkuuksista Customer Success Managerin roolissa. Vapaa-ajalla hänet löytää maalitela kädestä seinää maalaamasta, islantilaisia villapaitoja neulomasta tai puolimaratonille treenaamasta.

Lue lisää aiheista

Jaa kirjoitus